maanantai 12. syyskuuta 2016

                                     6.6.2016 Pietarin kirkko ja Vatikaanin museot

Pietarin kirkko on Vatikaanivaltiossa sijaitseva kirkko, joka on myös maan pääkirkko. Se on peräisin 1600-luvulta, vaikka rakennustyöt aloitettiin 1506. Se vihittiin käyttöön marraskuun 18. päivänä vuonna 1626.  Kokonsa perusteella Pietarinkirkko on maailman suurin uskonnollinen rakennus.

Pietarinkirkko sijaitsee paikalla, jossa aiemmin oli keisari Caligulan aloittama ja Neron valmiiksi saattama sirkus. Sirkuksen pohjoispuolella kulki tie, Via Cornelia, jonka varrella oli pakanallisia hautoja. Roomalaisen tradition mukaan apostoli Pietari ristiinnaulittiin vuonna 67 Neron sirkuksessa inter duas metas eli kilpa-ajoradan keskikorokkeen (spina) kääntöpisteiden (meta) puolivälissä sen obeliskin juurella, joka on nykyään Pietarinaukiolla.
Kristityt hautasivat apostolin jäännökset Via Cornelian hautausmaalle, jonka päälle Konstantinus Suuri rakensi 324 uuden basilikan Pyhän Pietarin kirkoksi. Rakennustyö saatiin päätökseen viisi vuotta myöhemmin. Nykypäivänä tästä rakennuksesta käytetään nimeä "Vanha Pietarinkirkko".
Konstantinuksen basilikan rakentamispaikan valintaan vaikutti perimätieto apostoli Pietarin kuolin- ja hautapaikasta. Tämän perimätiedon mukaan apostoli Pietarin ruumis tuotiin Vatikaani-nimiselle kukkulalle, jonne se myös haudattiin. Kirkkoa on rakennettu monen paavin aikakauden aikana, ja Rakennus on ollut pääosin paavin käytössä, vaikka paavin tuomiokirkkona toimii Lateraanikirkko ja asuntona Apostolinen palatsi.             
                                                 

            Pietarin kirkko yöllä

Vatikaanin museo on yksi maailman suurimmista ja arvokkaimmista taidekokoelmista.  Museot sijaitsevat Pietarinkirkon pohjoispuolella, Vatikaanissa. Museo koostuu eri aikoihin rakennetuista paavien palatseista ja sisäpihoista. Museoissa vierailee päivittäin 5 000–20 000 kävijää. Paavi Julius II:n katsotaan muuttaneen palatsien luonteen museoksi. Hän perusti Vatikaaniin antiikin mallin mukaisen veistospuiston Belvederen palatsiin. Vatikaanin museoihin kuuluu nimensä mukaan eri paavien rakennuttamia ja heidän mukaan nimettyjään museo-osastoja, jotka koostuu eri taideteoksista. Museoiden alueella on myös useita sisäpihoja. Tunnetuin lienee Pinjankävyn sisäpiha, Cortile della Pigna.
                                                                   Danten käpy









                                                         Museon kattomaalauksia

                            Yksi museon kuuluisimmista taideteoksista, Michelangelon Pietà.


                                           Berninin suunnittelema Pyhän Pietarin istuin.



Sekä Pietarin kirkko että Vatikaanin museot olivat valtavia, ja kuumuus oli ihmisjoukoissa melko järkyttävää, kokemus oli silti aika hieno. Taideteosten paljous ja ihmismassa vaikeutti hieman kuvauksia, mutta kaikista saleista ja sisäpihoista sai silti paljon irti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti